
Etiopiassa valtaosa väestöstä elää maaseudulla. Kehitysmaille tavalliseen tapaan monet maaseudun asukkaista lähtevät kaupunkeihin paremman ja leveämmän leivän toivossa. Leipä ei silti välttämättä ole sen leveämpää kuin maaseudullakaan.
”Kaupunkiolosuhteet olivat pettymys. En ansaitse niin paljoa kuin olin kuvitellut”, kertoo injera-lettuja valmistava Halima Toleha Mercaton alueen slummissa Addis Abebassa. Perheen koti sijaitsee teurastamon vieressä. Ilmassa on äitelä haju, jota karkuun ei pääse.
”Ansaitsen noin kymmenen birriä (60-70 senttiä) päivässä, jonka pitää riittää koko perheen elatukseen, sillä mieheni on työkyvytön”. Perheen seitsemästä lapsesta kuusi käy koulua. Kodin yhteydessä on myös ravintola, pieni huone, jossa Halima tarjoaa valmistamiaan perinteisiä etiopialaisia injera-lettuja.
Halima Tolehan perhe on saanut avustusta kansalaisjärjestö IHA-UDP:lta (Integrated Holistic Approach Urban Development Project). Järjestö tekee työtä köyhistä köyhimpien kanssa, joiden päivittäinen elämä täyttyy perustavanlaatuisista ongelmista. Heikot asuin- ja kotiolot, puhtaan veden puute, wc- ja peseytymistilojen puute, huono koulutus ja työttömyys ovat näille ihmisille arkipäivää. Lisäksi perusongelmiin kuuluu huono ravinto terveysongelmineen, joita ei voida hoitaa terveyspalvelujen ollessa puutteellisia. IHA-UDP:n toiminnan lähtökohtana on, että yhteisön jäsenet ovat itse aktiivisesti suunnittelemassa ja määrittämässä tarpeitaan.
Paikalliset hanketyöntekijät kertovat, että järjestön toiminnalla on saatu todellista muutosta aikaan: ”Asukkaat työllistyvät, pystyvät ruokkimaan perheensä, maksamaan vuokransa ja ylipäänsä pärjäävät omillaan.”
Projekti tavoittaa noin 50 000 ihmistä, jotka valikoidaan köyhyyden asteen ja lasten lukumäärän perusteella. Järjestö kohdistaa apuaan nimenomaan ihmisten itsensä osoittamiin tarpeisiin.
Viime vuonna hankkeen kokonaisbudjetti oli 600 000 euroa, josta suurin osa tulee useista Euroopan maista. Suomi on mukana IHA-UDP:n toiminnassa Addis Abeban suurlähetystön paikallisen yhteistyön määrärahoista myönnetyllä 21 000 eurolla. Vuonna 2008 Suomen rahoitus ohjattiin 23 erittäin köyhän naisen talouden kohentamiseen ja 40 yhteisötyöntekijän kouluttamiseen sekä ympäristön siisteyttä koskevaan toimintaan.
Suomalaiset eri alojen vaikuttajat tutustuivat hankkeeseen Addis Abebassa marraskuulla.
Teksti ja kuvat: Pirjo-Liisa Heikkilä